Tämä kesä on ollut hiljainen kukkulan talossa.
Kauniina alkukesän aamuna kaksi kuukautta sitten rakas mieheni ja talon isäntä nukkui ikuiseen uneen pitkän ja vaikean sairauden murtamana.
Helpotus miehelle, raskasta meille jotka jäimme suremaan. Olemme kuitenkin kiitollisia näistä kaikista yhteisistä vuosista, kiitollinen ja onnellinen siitä että mies halusi meidän elää ja asua täällä kukkulan laella ja rakensi meille rakkaudella kodin josta emme varmasti raaski luopua ikinä.
Tämän kesän vietimme rauhallisesti, ilman suurta ruuhkaa. Ihania rakkaita vieraita on kuitenkin käynyt ja heidän avulla olemme jaksaneet raskaan ajan yli.
Minä ja tytöt jäämme kukkulalle. Elämämme ja tulevaisuus on täällä kirkon alla.
Ensi kesänä on edessä uudet tuulet ja innolla odotamme teitä kaikkia rakkaita ystäviä vierailulle.
Elämä jatkuu...
